Haku blogikirjoituksista termillä
"custom":

maanantai, 18. toukokuuta 2015

Pahoittelut heti kaikille RPi-fanaatikoille, sillä tämä blogaus ei sisällä suoranaisesti mitään Raspberryyn liittyvää. Kyseessä on kuitenkin modernia teknologiaa ja hauskaa näpertelyä yhdistävä projekti, joten päätin sen paremman paikan puutteessa tänne pläjäyttää.

Tämän kertainen projekti sai alkusykäyksensä siitä, kun kavereiden kanssa päätimme että järjestämiimme bändi-pippaloihin olisi hauska saada kustomoituja ilmapalloja. Siis ilmapalloja, joissa on jokin itse valitsemamme kuva. Kysyttyämme hintaa tilatuille kuva-palloille totesimme että tarjottu n.1e/pallo hinta ei ole kustannustehokasta, joten aivot raksuttamaan ja omia palloja painamaan.

Kaikki jotka ovat joskus ilmapalloihin tussailleet kuvia tietävät, että jos palloon piirtää sen ollessa tyhjä haalenee kuva huomattavasti täytettäessä. Jos taas piirtää palloon sen ollessa täysi täytyy olla tarkka millaista tussia käyttää, ettei väri leviä. Kumipallon pinta kun ei välttämättä kuivu tarpeeksi nopeasti.

Nopeasti ajatusta funtsiessa kävi selväksi, että kuva pitää pallon pintaan painaa/leimata, ei voi piirtää kymmeniä samanlaisia kuvia tehokkaasti ja pallon pyöreä muoto estää käyttämästä sabluunaa ja ruiskuväriä.

Siirtyäkseni vihdoin tuumasta toimeen marssin askartelukauppaan ja ostin pari leimasinväriä á2,5e/kpl. Sitten hain 100kpl ilmapallopussin ja kaivelin laatikoista jotain leimasimeksi kelpaavaa. Testasin leimaamista tyhjällä pallolla ja huomasin että väri haalistui liikaa täytettäessä. Tämän lisäksi tyhjän leimatun pallon pinta kuivui todella hitaasti ja oli vielä 24h odotuksenkin jälkeen hiukan märkä.

Tyhjän pallon leimaaminen piti siis unohtaa. Puhalletun pallon leimaaminen vapautti myös leimasimen koon sallien sen olla isompi kuin n.5x5cm, joka tyhjän pallon pinnalle mahtuu. Tosin suurempi leimasin ei enää mahtuisi ostamiini leimasinväripurkkeihin, joten niihin investoitu 5e piti laskea oppirahoiksi.

Leimasimen ulkoasu oli ennalta valittu bändin levygrafiikan osaksi, melko monimutkaiseksi kuvaksi jota oli aiemmin käytetty menestyneesti myös mm. bändipaidoissa. Miten siis tehdä leimasin nopeasti ja halvalla monimutkaisesta kuvasta? Tietysti 3D-tulostamalla, eletäänhän vuotta 2015!!

Seuraavat muutamat kappaleet sisältävät ei-niin-yksityiskohtaisia ohjeita ohjelmistojen käytöstä, johtuen siitä että näiden ohjelmistojen käytön opettamiseen voisi käyttää sata blogikirjoitusta eikä silti olisi vielä opettanut juuri mitään. Eli jos et näitä ohjelmia osaa käyttää niin ehkä kannattaa etsiä joku joka osaa ja pyytää vähän apua. (esim. 3D-kahvila 3D Crush tarjoaa asiantuntemusta ja apua sellaista haluaville)

Ensin avasin kuvan Photoshoppiin ja käsittelin siitä kaikki liian pienet yksityiskohdat pois. Kyseessä oli jo valmiiksi mustavalkoinen kuva, joten tätä muutosta ei tarvinnut tehdä. Koitin hahmottaa mielessäni mitka osat kuvasta pitäisi painaa ja mitkä pitäisi jättää ilman väriä. Kun kuva oli mielestäni valmis valitsin kaikki mustat (painettavat) osat kuvasta ja valitsin path-make work path, tarkkuudeksi 1px. Näin kone teki valituista alueista vektoripolun, jonka voimme siirtää helposti 3D-ohjelmaan. Valitse Photoshopissa export->paths to Illustrator (.ai).


Tässä tapauksessa käytän 3D-ohjelmana 3dsMaxia, jonka käyttämisestä itselläni on kokemusta, mutta uskoisin että huomattavaa osaa muistakin 3D-ohjelmistoista voi käyttää tämän työn suorittamiseen, nappulat ovat vaan luultavasti eri nimisiä ja eri paikoissa. Aloitetaan varmistamalla että scenen mittakaava on metripohjainen, jotta voimme jo tässä vaiheessa skaalata objektin oikean kokoiseksi. Tarkasta tämä ylävalikosta customize->unit setup.

Seuraavaksi valitse aloitusvalikosta import ja selaa kansioon jossa .ai-tiedostosi sijaitsee. Valitse tiedosto ja kun kone kysyy haluatko että vektorimalli tuodaan yhtenä viivana vai useampana niin valitse yhtenä. Nyt vektorimallisi on maxissa ja valmiina työstettäväksi 3d-muotoon. Saadaksemme objektille pinnan pitää sitä extruudata, joten valitse viivamalli ja sitten modifier-listasta extrude. HUOM! Jos tietokoneesi on ns. mopo ja vektorimallisi kovin monimutkainen niin tässä vaiheessa kone voi miettiä pitkäänkin tai jopa kaatua. Oletetaan kuitenkin että kaikki menee hyvin ja lopputuloksena on muutaman sentin verran extruudattu kuvio. Jos extrude lopettaa miettimisen ja lopputuloksena ainoastaan mallisi reunat kasvavat korkeutta on vektorimallisi vertexeissä päällekkäisyyksiä, joten käy mallin kärkipisteet läpi ja tarkista että missään ei ole päällekkäisyyksiä.

Seuraavaksi extruudattuun leimasimeen pitää kiinnittää alusta, joka tulostetaan myös ja josta sitten voi pitää kiinni. Kahvan mallintaminen on valintakysymys, itse en nyt kahvaa tällä kerralla halunnut tehdä. Tee yksinkertainen box tai cylinder-objekti ja liitä se leimasimeen oikealle kohdalle joko booleanilla tai attachilla, tarkista vain että mitkään pinnat eivät vääristy, eikä reikiä ilmaannu mihinkään kohtaa mallia.


Seuraavaksi exportataan 3d-malli stl-filuksi (myös .obj tai .3ds-muotoiset kelpaavat), jota 3d-tulostin ymmärtää. Maksimikoko tulosteelle on muuten tällä hetkellä yleisimmillä tulostimilla n..20x20x20cm.

Kun oma leimasimen 3d-mallini oli valmiina .stl-tiedostona lähetin sen sähköpostilla mitä mainioimpaan Tamperelaiseen 3D-kahvilaan nimeltään ?3D Crush?. Siellä mallin kunto tarkastettiin ja pienten säätöjen jälkeen 3D-tulostin alkoi työstää leimasinta. Muutamaa tuntia myöhemmin leimasin oli valmis eikä hintaakaan tullut kuin pari kymppiä (oman leimasimeni halkaisijaksi tuli 14cm ja sen kuvio oli melko monimutkainen, siitä johtuen sen tulostaminenkin kesti muutaman tunnin). Aivan loistavaa!

Saatuani leimasimen haltuuni näytimme painopinnalle ihan vähän vesihiomapaperia, jottei mikään kulma rikkoisi ilmapalloja, tämän jälkeen olimme valmiita painamaan palloja.


Hiirimatto ja leimasin. Suihkutetaan mustaa spraytä hirimaton kääntöpuolelle ja sitten painetaan leimasinta siihen niin että väri tarttuu.

Painoprosessi kehitettiin seuraavanlaiseksi: leimasinväripurkkiin mahtumaton 14cm halkaisijaltaan oleva leimasimeni kanssa piti käyttää jotain muuta väriä, päädyin helppoon ratkaisuun ja käytin mustaa spray-maalia, se ainakin kuivuu nopeasti ja tarttuu lähes mihin vain. Mutta koska kyse oli leimasimesta piti väri ensin suihkuttaa jollekin pinnalle ja siitä tartuttaa leimasimeen. Hetken miettimisen jälkeen löytyi täydellinen pinta. Väärinpäin käännetty hiirimatto on tasainen, nukkaamaton ja sen verran pehmeä että värin saa painettua leimasimeen hyvin. Eli ensin suihkutimme väriä hiirimattoon, painoimme leiman hiirimattoa vasten jotta väri tarttui leimapintaan ja sen jälkeen painoimme värin puoliksi puhallettuun ilmapalloon.


Palloa puhallettiin hiukan, sitten painettiin. Sen jälkeen puhallus täyteen mittaan ja solmiminen. Hetken kuivatus parvekkeella tuntui riittävän.

Ensimmäisen testierän vanhettua n.24h alkoi tapahtua. Ilmeisesti spray-maalin myrkyt pikkuhiljaa syövyttivät ilmapallojen pintaa, sillä keskellä yötä pallot alkoivat pamahdella. Pari päivää myöhemmin kaikki testipallot olivat paukahtaneet, mutta leimaamattomat samaan aikaan puhalletut pallot eivät. No tämä ei kuitenkaan aiheuttanut ongelmia, sillä suunnitelma olikin tehdä pallot tapahtumapäivänä, eikä olisi siis haitaksi jos ne myöhemmin paukahtelisivat.

Tapahtumapäivänä ahkeroimme kahden miehen joukkueella ja saimme noin puolessa tunnissa valmistettua n.40 painettua ilmapalloa. Tämä riitti tarpeeseemme ja sitten vaan pakkasimme pallot autoon ja toimitimme ne juhlapaikalle.

Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin hauska ja opettavainen projekti ja tietysti myös onnistunut. Suosittelen jumppaamaan aivoja ja sorminäppäryyttä vastaavalla projektilla, eikä hintaakaan koko hommalle (leimasin, spray-maali, ilmapallot, hiirimatto) tullut kuin n.50e, joka oli moninkertaisesti vähemmän kuin tilatuille ilmapalloille olisi tullut. Leimasin ei käytössä kulunut, eli se on valmiina myöhempiä leimausprojekteja varten ja sillähän voi leimata käytännössä mitä vain.

Kirjoittanut: klo    0 kommenttia

tiistai, 22. lokakuuta 2013

Tämä kuvapainotteinen tarina kertoo erään custom-kotelointivirityksen tarinan. Tarinan loppu ei välttämättä ole tässä tapauksessa se onnellisin, mutta niinkuin niin monessa muussakin asiassa ei se lopputulos ole tärkein vaan se matka jonka tekee sinne päästäkseen :)

Itse innoistuin ajatuksesta rakentaa retropelikoneen kotelo perinteisiin isoihin VHS-koteloihin. Tällä tavoin superhalvalla tehdyn paketin saisi vaikka kirja/videohyllyyn piiloon ja siihen saisi tyylikkäät kansipaperit tulostettua ja pujoteltua suoraan koteloiden muovitaskuihin. Suunnittelin vielä kotelon niin, että leikkaan ja liimaan kolmen kotelon kannet yhteen ja näin saan koteloon koneen lisäksi ohjaimet ja bluetooth-näppäimistön.


Ensin kävin videodivarista hakemassa kolme samanväristä isoa VHS-elokuvaa, nämä tuhoamista anovat kasetit maksoivat 1e/kpl. Mittasin kansien reunoista sopivan verran (alimpaan koteloon 5mm muita pienempi reikä, selitys myöhemmin tekstissä) ja sitten leikkeilin mattoveitsellä ja saksilla, huomaa että vain keskimmäisestä kannesta otettiin tietysti molemmat reunat pois ;)

Seuraavaksi suunnittelin laitteiston osille paikat, alimmaisen kotelon sisään piti saada mahtumaan RaspberryPi, usb-hubi sekä rca-liittimet (halusin koneesta pelikoneen mökille, matkatelkkariin yms, joten HDMI-oli pois laskuista tällä kertaa), jotta koteloni saisi analogisesti kytkettyä ilman kansien avaamista (tässä vaiheessa onnellisen lopun mahdollisuus jäi pois laskuista, mutta siitä lisää artikkelin lopussa). Ostin Bebekistä 3kpl RCA liittimen, pätkän stereopiuhaa sekä 3,5mm urosliittimen (hintaa näille tuli yhteensä 3e).


RCA-liittimelle piti mittailla paikka kotelon kylkeen siten, että kaikki piuhat mahtuisivat kääntymään ongelmitta. VHS-koteloon sai reiät porattua melko helposti, muovin kanssa on mukava askarrella ainakin niin kauan kun se halkeaa (onneksi ei isoja halkeamia tullut).

Kun koteloiden rakenteet oli kunnossa oli aika ottaa liima käteen ja yhdistää kannet yhdeksi upeaksi paketiksi.


Siitä vaan osat paikoilleen ja kansista alussa irtileikatuista palasista sai liiman kera hyvin rakenneltua korokkeita ja pidikkeitä osille. Kun kone on alimmassa lokerossa, päätin jo alkuvaiheessa leikata alimmaisen kotelon reiän 5mm joka reunasta pienemmäksi, jolloin sain käytettyä toisesta kotelosta leikattua palasta välikantena konetilan ja varastotilan välillä. Kun välikansi oli paikoillaan sai kahden kotelon kokoiseen varastoon 2kpl SNES-ohjaimia, BlueTooth-näppäimistön, verkkovirtamuuntajan ja rca-piuhan huolellisesti pakattuna mahtumaan.

Tein testejä rca-piuhalla ainoastaan puhelimeni kanssa, eli kytkin 3,5mm plugin Nokialaiseen ja soitin musiikkia ja totesin että omat lukiopohjalta tehdyt juotokset olivat toimivia. Myöhemmin selvisi että tämä ei ollut tarpeeksi pätevä testaustapa, mutta ennen kuin päästään loppuratkaisuun täytyy koteloon vielä saada tyylikkäät kannet.


Ensin suunniteltiin ja toteutettiin kannen keskeiset grafiikat 3d-/kuvankäsittelyohjelmistoilla, tämän jälkeen googletettiin hyviä pelikuvia (nämähän olisi tosi-retro-mies kaapannut itse pelitilanteista, mutta enpä saanut aikaiseksi opetella tätä (ehkä opettelen ja kirjoitan siitä myöhemmin blogin)). Sen jälkeen vetävä takakansiteksti ja logot yms. Mitat on tietysti tärkeä saada oikein, joten huolellisuutta siinä. Sitten tulostin laulamaan ja kannet koteloon.

Lopputuloksena tyylikäs ja toimiva paketti. Niin, toimiva pakettina, mutta pelikoneena ei niinkään. Kolvaamani RCA-potikka nimittäin toimi hyvin puhelimessa, jossa on ilmeisesti parempi signaalien esivahvistus kuin Raspberryssä, sillä en koskaan saanut RCA-liittimistä kuvaa kuulumaan tai ääntä näkymään (en omista sähkömittauslaitteita, mutta tämänlaisen diagnoosin tein päättelemällä). Tämän johdosta aina pelatessa koneen piti olla auki ja pienen pelihetken jälkeen koko sisältö oli usein sekaisin lattialla/pöydällä ja piuhat solmussa. Pian totesin että toimivinta tässä paketissa oli se, että pelaamisen jälkeen sai pakattua kaikki osat yksiin kansiin ja piilotettua näkyvistä.

Silti, kuten alussa jo totesin oli kotelon rakentaminen hauskaa puuhaa ja suosittelen sitä kaikille kenellä ei ole Raspberrylleen mitään koteloa. Kehittäkää erilaisista purkeista/koteloista omannäköisenne paketti ja postatkaa vaikka kuva Arcade Overdriven Facebook-seinälle. Mutta jos aiotte RCA-liittimiä koteloihinne kiinnittää niin varmistakaa ensin jokin keino vahvistaa Raspberryn lähettämiä signaaleja :)

Kirjoittanut: klo    0 kommenttia